Yrityskannettava haussa? Mitä hankinnassa tulee huomioida?

Tietotyötä tekevä käyttää tietokonetta paljon, yleensä vähintään koko työpäivän ajan. Konetta saatetaan liikutella toimisolla työpisteeltä toiselle, käyttää kotona tai asiakkaan luona. Eri työtehtävät vaativat erilaisia ominaisuuksia ja tehoja. Mainoksissa näkyy paljon edullisia tehokkaita koneita, mutta yritykselle tarjotaan kalliimpaa mallia, miksi? Miten siis valita oikea malli yritykselle ja kannattaako hankkia yrityskannettava?

Yrityskannettava HP Dragonfly
Kuvassa on yrityskannettava HP Dragonfly, jonka kosketusnäyttö kääntyy myös tabletiksi.

Windows-koneiden valmistajilla on eri mallisarjat yrityksille ja kuluttajille

Yleisimmät Windows-käyttöjärjestelmällä olevat yrityskoneet tulevat kahdelta yhdysvaltalaisvalmistajalta HP:lta ja Delliltä sekä kiinalaiselta Lenovolta. Nämä valmistajat toimittavat yli 60 % maailman kannettavista tietokoneista ja  ovat myös yritykselle varmin ja turvallisin valinta.

Kaikilla yllä mainitulla kolmella valmistajilla on omat mallisarjat kuluttajille ja yrityskäyttöön. Kuluttajakoneet saattavat olla hinnaltaan puolet halvempia kuin yrityskoneet, joten kannattaisiko sellaisen hankintaa yritykselle harkita? Vastaus on helppo, ei koskaan – alla hieman perusteluja miksi.

Huomioi Windows -versio

Tärkein tekninen rajoite on Windows-käyttöjärjestelmä versio. Kotikoneiden mukana tulee Windows Home -käyttöjärjestelmä, jota ei voida liittää yrityksen järjestelmiin, kuten esimerkiksi Microsoft 365 työasemien hallintaan (EndPoint Manager). Voit tutustua tarkemmin Microsoft -pilveen tästä.

Yrityskoneissa on mukana aina Windows Pro tai Business -käyttöjärjestelmä. Se tuo liitettävyyden lisäksi myös tietoturvatoimintoja, kuten mahdollisuuden kryptata, eli salakirjoittaa kovalevyn.

Käyttöjärjestelmän päivittäminen jälkikäteen voi osoittautua kalliiksi ja edessä onkin uuden koneen hankinta. Yrityskoneissa on lisäksi TPM-tietoturvapiiri, jota tarvitaan koneen tietoturvalliseen käyttöön. Vaikka järjestelmän saisi päivitettyä, tietoturvapiirin lisääminen ei onnistu.

Yrityskannettavan ominaisuudet

Aiemmin vain yrityskoneet sai liitettyä telakkaan, eli erilliseen mokkulaan, johon kaikki johdot tulevat kiinni. Näin koneen omat liittimet säilyvät jatkuvalta fyysiseltä rasitukselta ja koneen käytettävyys ja käyttöikä paranevat huomattavasti. Uudet kannettavat telakoidaan kuitenkin aina USB-C-liittimeen liitettävällä telakalla. Tämä on tuonut telakoitavuuden myös kotikoneisiin. Varmista kuitenkin riittävät liitännät ja näytönohjaimen kyky toistaa kuvaa ulkoisella näytöllä. Moni käyttää nykyisin kahta tai jopa kolmea ulkoista näyttöä, tämä onnistuu vain hyvällä näytönohjaimella.

Hyvä kamera on tärkeä etätöissä. Kannattaa varmistaa, että kamera on tietoturvallinen ja siinä on käyttövirheitä varten erillinen suoja, jolla kameran saa piiloon. Lisäksi yrityskoneista löytyy ns. tietoturvanäyttöjä, joissa saat nappia painamalla estettyä näytön näkymisen sivullisille.

Huoltosopimus ja koneen materiaalit

Edullisemmat kotikoneet ovat usein muovirunkoisia, eivätkä ne kestä koneen nostamista yhdestä kulmasta. Laadukas yrityskannettava on alumiini- tai hiilikuiturunkoinen ja se kestää fyysistä rasitusta huomattavasti paljon paremmin. Yrityskannettava on saatavilla laajalla huoltosopimuksella, jota ei kuluttajakoneisiin saa. Esimerkiksi HP:n EliteBook -sarjan tietokoneisiin sisältyy aina kolmen vuoden onsite-sopimus. Tällöin asiantuntija tulee seuraavana arkipäivänä korjaamaan vikaantuneen koneen ilman kustannuksia sinne, missä kone on – tarvittaessa vaikka kotitoimistollesi. Takuu on laajennettavissa edullisesti globaaliksi, jolloin huolto tavoittaa sinut lähes missä tahansa maailmalla. Kuluttajakoneessa huolto tapahtuu usein postittamalla kone huoltoon ulkomaille, jolloin huoltoajat venyvät aina viikkoihin.

Vaikka koneiden ”tehot” olisivatkin siis paperilla samat, yrityskone vikaantuu harvemmin ja vian sattuessa, se hoidetaan nopeasti takaisin kuntoon.

Mitä opimme?

Tästä kaikesta kannattaa todellakin maksaa, sillä lähes poikkeuksetta työvälineissä säästäminen tulee huomattavasti kalliimmaksi. Lisäksi hyvät työvälineet lisäävät henkilöstön tyytyväisyyttä!

Muista siis aina nämä, kun ostat yrityskonetta:

  • Windows Pro tai Business (ei Home)
  • Tietoturvapiiri (TPM2)
  • Onsite-huoltosopimus
  • Ominaisuudet, kuten liittimet ja turvanäyttö

Onko Applen tietokone yrityskannettava?

Applen MacOS -käyttöjärjestelmän markkinaosuus on noin 10 % ja Apple on erittäin suosittu myös yrityskäytössä. Apple ei lajittele tietokoneitaan kuluttaja- ja yritysmalleihin, mutta soveltuvatko Applen tietokoneet yrityksille? Vastaus on helppo, kyllä sopivat. Huomioiden kuitenkin yhteensopivuudet yrityksen nykyisiin järjestelemiin.

Vertautuuko Apple sitten kuluttaja- vai yrityskannettaviin? Tällä kertaa vastaus on, että molempiin.

Käyttöjärjestelmä tukee hyvin yritysten vaatimuksia levyn salauksessa sekä liitettävyydessä moniin hallintajärjestelmiin. Hinnaltaan, teknisiltä ominaisuuksiltaan ja fyysiseltä kestävyydeltään koneet vastaavat laadukkaita Windows-yrityskoneita.

Huoltosopimuksen osalta Apple kuitenkin asettaa omia rajoitteitaan, eikä käyttäjän luona tehtävää onsite-huoltoa ole saatavilla. Asia voidaan ratkaista esimerkiksi Vetonaulan Apple -tukisopimuksella, jolloin onsite-huollon puute saadaan korvattua nopealla kuriiripalvelulla.

Oikea yrityskannettava sinulle?

Vetonaulan IT-managerit auttavat aina yrityksiä oikeiden yrityskannettavien ja muiden laitteiden valinnassa, joten ole rohkeasti yhteydessä! Yhteystietomme löytyvät tästä. Parhaatkin laitteet vikaantuvat joskus, joten suosittelemme yrityslaitteillesi kaveriksi Vetonaulan uutta modernia laitepalvelua. Uusimmat laitteet ja tuotteet ostat ilmaisesta Vetonaula Live -palvelusta.

Tarvetta IT-palvelulle? Ota Yhteyttä asiantuntijoihimme!